6/07/2014

Esittelyssä: Villa Idur


Villa Idur löytyy osoitteesta:




BLOGGAUS

Koska aloitit bloggaamisen ja miksi? 

- Kun kaupat saaritilasta oli sinetöity vajaa kaksi vuotta sitten, päätin siltä seisomalta aloittaa blogin. Tiesin, että taival Idurin kunnostuksen parissa tulisi olemaan pitkä ja antoisa, mutta myös tuskainen; tähän projektiin tulisi sisältymään kaikenlaista! Siksi ajattelin, että itseäni varten olisi hyvä tallentaa pienetkin kehitysaskeleet. Blogiin kun arkistoituvat päivämäärineen sekä kuvat että ajatukset.

Mielessä pilkahti tuolloin myös ajatus, että ränsistyneen kalastajatilan palauttaminen jälleen idylliseksi saaristolaismiljööksi saattaisi kiinnostaa muitakin. Suurempia tavoitteita tai odotuksia blogin suosiosta minulla ei kylläkään ollut.


Mitä blogistasi löytyy? 

- Villa Idur on entisöintiblogi, mutta ei vain sitä. Rakennamme miljöötä, emme yhtä taloa. Näin ollen saaristo, lifestyle, merellinen kulttuurimaisema, vanhojen kalusteiden kunnostus ja tilan eri rakennusten sisustaminen ovat tärkeitä aiheita minulle.

Toivon voivani välittää saaristolaistunnelmaa ja siihen liittyvää yksinkertaista elämänmuotoa, jota aiemmin olemme toteuttaneet veneilemällä. Nyt elämämme kulminoituu tähän tilaan. Näin kesäisin mukaan putkahtaa myös jokunen kirjoitus lammasfarmauksesta.


Parasta bloggaamisessa on?

- Villa Idur -tila on yksi merkittävimpiä sisältöjä elämässäni. Blogin kautta voin työstää ja jäsentää itselleni tärkeitä asioita ja elämäntyyliä. Blogi auttaa oivaltamaan, kuinka onnekas olen. Vuorovaikutus ja asioiden jakaminen samanhenkisten lukijoiden kanssa on tämän ohella muodostunut todella tärkeäksi.


Bloggausurasi tähänastinen kohokohta on? 

- Lukijoiden ilmaantuminen. En alussa ajatellut, että blogillani voisi joskus olla 200 rekisteröitynyttä  lukijaa. Lukijoilta tuleva tsemppi on uskomaton voimavara.


Millainen visio sinulla on blogisi suhteen? 

- En varta vasten kehitä blogia, se kehittyy orgaanisesti oman työmme edetessä tai oman ajatteluni muuttuessa. Olen tosin alusta asti ylläpitänyt tiettyjä periaatteita. Kerrottavaa ja rönsyiltävää olisi usein vaikka kuinka paljon, mutta tykkään “toimittaa” postaukset siten, että valitsen kulloinkin yksittäisille päivityksille punaisen langan – asian – johon kerralla keskityn.


Suosikkiaiheitasi ovat?

- Itse miljöön lisäksi sanoisin, että huonekalujen kunnostus, pienet etenemiset remontissa, sisustaminen sekä kivat, alkuperäisen näköiset yksityiskohdat, jotka liittyvät kalastustilaan.





SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI

Millaisesta kodista / kodeista bloggaat?

- Kerron melko tasaisesti kaikista tilamme rakennuksista, joita on kaikkiaan seitsemän. Rakennukset ovat 1910- ja -20-luvuilta. Kaikilla niillä on oma luonteensa ja sisustan niitä sen mukaan.

Päätalon entisöinti on vasta alkutekijöissään, samoin veden päällä lepäävän venevajan. Nämä tulevat olemaan tärkeimpiä kirjoitusaiheitani tulevaisuudessa, kun taas tähän asti eniten esillä olleita rakennuksia ovat olleet asuttamamme rantamökki, sauna ja kesäkeittiöni.

Pidän siitä ajatuksesta, että voimme fiiliksen mukaan viettää aikaa joko päätalon valoisalla ja piirun verran fiinimmällä kuistilla taikka istua iltaa kamiinan lämmössä karussa rantamökissä. Myös pihapiirin ylläpito ja lampaat, jotka maisemoivat niittyä, kuuluvat kokonaiskuvaan!


Mottosi sisustuksessa?

- Luonteikkuus ja laatu syntyvät aidoista materiaaleista ja niiden yhdistelystä. Luonnonmateriaalit ovat kestäviä ja ilmeikkäitä. Ajan kerroksellisuus saa näkyä. Oma nykyaikamme saa mieluusti myös tulla esiin, mutta sopusoinnussa vanhan kanssa. Emme pelkästään ennallista, vaan teemme tilasta kokonaisuutta itseämme varten alkuperäisyyttä kunnioittaen.


Suurin ahaa-elämyksesi sisustamisen suhteen? 

- Tärkein oivallus on, että sisustaa paikkaan sopivalla tavalla. Saaristolaisessa miljöössä voi paikoin leikitellä pirteiden värien kanssa, mutta oleellista on, että kokonaisuus säilyy yksinkertaisena. Värien rinnalla näkyvät ajan patinoittamat, raa'at pinnat.


Millainen oma tyylisi on?

- Paikkamme ei ole ylellinen ja romanttinen pitsihuvila, vaan elinkeinotila vaativissa olosuhteissa – parhaimmillaan sellaisena kaunis, mutta koruton. Turhaa tavaraa vältän viimeiseen asti. Jäljelle jää vain se, mikä on oleellista.

Tyyliperiaatteeni on, että tyyli ei vaihdu sesonkien tai vuosien vieriessä. Kun hankin huonekalun tai tekstiilin, se on paikkaansa sopiva vielä kymmenenkin vuoden päästä. Pidän melkein mistä tahansa raikkaasta väristä yhdistettynä luonnonmateriaalien sävyihin, jotka useimmiten liikkuvat harmaa-ruskea -akselilla.


Mistä kalusteesta et luopuisi mistään hinnasta?

- Lempiasiat kotimme sisustuksessa ovat taideteoksia, vintage-lamppuja tai peilejä, joista en haluaisi koskaan luopua. Villa Iduriin en näitä tuo, vaan pyrin löytämään omat erityiset “helmet”, jotka sopivat juuri sinne.

Tietenkin tilalta löytyneet alkuperäiset kalusteet ovat vain ja ainoastaan sinne kuuluvia, joten niitä vaalin. Nekin ovat eri ajoilta, joten käyttötarkoituksen mukaan kokonaisuus voi sisältää viitteitä monelta eri vuosikymmeneltä. 






TOISTEN BLOGIT JA TERVEISET

Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia?

- Pidän eri blogeissa kovin eri asioista, joten yksittäisten nostaminen ylitse muiden tuntuu hirmu vaikealta! Pidän jostain blogista siksi, että se on persoonallinen ja täysin erilainen kuin oma blogini. Suoraa esikuvaa ei oikein voi olla, kun omat valinnat nousevat niin omasta tyylistä, tavasta ja tekemisistä. Hyvä kai näin!


Haluatko sanoa jotain muuta?

- Sisustettavaan paikkaan pitää tutustua kunnolla, jotta sisäistää sen luonteen. Pitää hyväksyä, että hetken mielijohteet ja muissa blogeissa tai lehdissä nähdyt kivat ratkaisut eivät välttämättä istu omaan paikkaan. Valitettavasti joskus jonkun ihanankin idean joutuu hylkäämään.

Lukijoilleni lähetän paljon terveisiä ja isot kiitokset mukanaolosta! Aloittelevia bloggareita kannustan olemaan mahdollisimman omaperäisiä. Se kiinnostaa lukijoita – ainakin minua.



- - - - - - -


 * Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat: Villa Idur / Pilvi










4/14/2014

Esittelyssä: Mustikkamäki



Mustikkamäki löytyy osoitteesta:
http://mustikkamaki.blogspot.fi








BLOGGAUS


Koska aloitit bloggaamisen ja mitä blogistasi löytyy? 

- Aloitin bloggaamisen 28.4 2008, kohta vietetään siis blogini kuusivuotispäivää. Blogini on sopiva sekametelisoppa sisustamista, DIY -juttuja, leivontaa, puutarhaa ja pihaa. Toisinaan kurkistetaan myös vaatekaappiini.


Parasta bloggaamisessa on...

- Virtuaalinen tuki ja ystävyys muilta bloggaajilta. Olen myös saanut oikeita ystäviä blogimaailman kautta. On kiva antaa vinkkejä ja ideoita muille ja saada palautetta kivoista DIY -vinkeistä. Saan myös itse paljon iloa ja inspiraatiota muiden blogeista.


Bloggausurasi tähänastinen kohokohta on? 

- Iloinen yllätys oli viime kesäinen Cisionin listaus vuoden puutarhablogiksi. Kategoria hieman hämmästytti, koska blogini ei ole pelkkä puutarhablogi vaan enemmänkin sisustuspainotteinen lifestyleblogi. Toki blogiini kuuluvat myös pihahommat olennaisesti. Myös erilaisten lehtien huomioinnit tuntuvat kivalta. Ne antavat bloggaamiseen uutta potkua ja tunnetta siitä, että on onnistunut tässä hommassa ihan hyvin.



Millainen visio sinulla on blogisi suhteen? 

- Menen eteenpäin aivan fiilispohjalta ja teen tätä niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä. Tähän hommaan pitää olla jonkinlainen palo. Jos bloggaaminen alkaa maistua pakkopullalta, niin silloin se ei ole enää kivaa.








KOTI, SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI

Millaisesta kodista bloggaat? 

- Asumme Mustikkamäellä, itäisessä Suomessa. Kotimme on kaksikerroksinen perinnemallinen sininen puutalo, jonka rakensimme vuonna 2000. Minullahan on aina jonkilainen remppa- tai muutosjuttu meneillään. Kotimme pinnat olen jo kertaalleen vaihtanut sekä kaatanut yhden väliseinän.

Keväisin ja kesäisin elämä painottuu aika paljon pihaan, jossa oleilemme niin paljon kuin mahdollista. Ruokailemme kesäkeittiössä ja vietämme aikaa muuten vain seurustellen. Kesä on Suomessa niin lyhyt, että siitä pitää ottaa kaikki ilo irti ja nauttia mahdollisimman paljon. Luonnollisesti kesäaikaan myös blogipostaukset koskevat usein pihajuttuja.


Mottosi sisustuksessa?

- Sisustuksessa varmaan se rakkain juttu ja oma "punainen lankani" ovat vaaleat pinnat ja neutraalit värit.


Jos, niin miten oma tyylisi on muuttunut vuosien varrella?

- Kotimme sisustus on vuosien saatossa muuttunut useaan kertaan. Rakennusaikana pidin enemmän väreistä, meillä oli paljon sinistä, roosaa ja keltaista. Sittemmin ihastuin vaaleisiin tanskalaistyyppisiin sisustuksiin ja aloitin kotimme vaalennusprojektin.

Vaaleastakin on jo hiukan menty eteenpäin. Väripalettiin on tullut valkoisen lisäksi beigen sävyjä ja harmaata. Myös musta viehättää värinä. Mustan osuus lisääntyy etenkin syksyisin ja talvella. Keväällä musta taas hieman väistyy vaaleampien värien vallatessa kodin.

Maalaisromanttinen sisustussälä on saanut kodistamme lähteä. Ripaus romanttisuutta voi olla, mutta  ylenpalttinen maalaisromanttisuus ei ole enää se minua viehättävä juttu.

Mielestäni kotimme on nyt selkeämpi, ja pidämme nykyisestä tyylistä itsekin huomattavasti enemmän.


Mistä kalusteesta et luopuisi mistään hinnasta?

- En ole tavaraan kiintyvää tyyppiä. Olen aika vaihtelunhaluinen ja monet huonekalut on vuosien varrella kierrätetty ystäville. Myös monta ystävieni huonekalua esinettä on saanut meiltä uuden kodin.

Ehkä ainoa juttu, joka tulee heti mieleeni on vanha kaappi. Olen saanut sen nuorena vanhemmiltani ja se on minulle "The Kaappi". Siitä en luovu. Kiipeilimme pienenä sisareni kanssa kaapin hyllyillä ja kaappi tuntui silloin valtavan suurelta, mitä se ei tietenkään näin aikuisen silmin katsottuna ole.






TOISTEN BLOGIT


Onko sinulla bloggariesikuvia?


- Esikuvikseni voisin ehkä mainita seuraamani Tanskalaiset blogit. Mielestäni blogien fiilis on aivan mieletön. Tanskassa osataan sisustamisen taito; simppeliä, rentoa ja niin kaunista. Ulkomaiset suosikkini löytyvät blogini bannerista.


Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia? 

Ihania blogeja löytyy niin paljon, mutta joitain suosikkejani olen listannut tänne: http://mustikkamensuosikit.blogspot.fi/


Haluatko sanoa jotain muuta?

- Kiitän kauniisti blogini lukijoita tästä ihanasta kuusivuotisesta matkasta. Ilman teitä ei olisi Mustikkamäki -blogiakaan. Kiitos siitä, että olette viihtyneet seuranani nämä vuodet, tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin.


- - - - - - -


 * Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat ovat Mustikkamäki -blogista